Dalai Lama opetti päivän Zyrichissä elokuussa 2024

Dalai Lama palasi Yhdysvalloista elokuun lopussa.  Polvileikkaus siellä onnistui oikein hyvin. Sveitsissä hän opetti 24.6. tiibetiläisille. Tilaisuus ei ollut kaikille avoin. Tällä tavalla pyrittiin vähentämään tapahtuman raskautta Dalai Lamalle pian operaation jälkeen. Karma Kagyu linjan korkein opettaja, Karmapa tuli Zyrichiin tapaamaan Dalai Lamaa 25.8.2024. Tapaamisen jälkeen hän kirjoitti tiibetiläisille koskettavan viestin, jonka voi kuunnella videolta englanniksi käännettynä.

Viestissä vedotaan tiibetiläisiin, jotta he eläisivät harmoniassa keskenään ja antaisivat vanhan mestarin levätä operaationsa jälkeen. Gyalwang Karmapa on ollut suhteellisen vähän julkisuudessa viimevuosina. Se tekee tästä viestistä entistä painavamman. Vaikka viesti on osoitettu tiibetiläisille, sen voi ajatella olevan kohdistettu kaikille tiibetinbuddhalaisuuden harjoittajille, Dalai Laman seuraajille sekä Tiibetin ihmisoikeusryhmien jäsenille.

Ajankohtaista! 21.8. Himalajan nunnahankkeen esittely Tiibet-seuran kulttuurikahvilassa

Paikka: Töölön kirjasto Humalistonkatu 13

Aika, keskiviikkona 21.8. klo 17 - 19

Syyskuussa 2024 toteutuu Himalajalla nunnien kestosidehanke. Erja Sini-Kaarina Varis kertoo hankkeesta Kulttuurikahvilassa ennen matkaansa. Dignified period -hankkeella autetaan YK:n ihmisoikeusjulistuksen perusoikeudeksi määrittelemän välttämättömän terveydenhuollon toteutumista 250 tiibetinbuddhalaisen nunnan elämässä. Dignified period -hanke vierailee viidessä syrjäisessä nunnaluostarissa Pohjois-Intiassa paikallisen Lha Charitable Trust -järjestön kanssa. Hankkeessa mukana olevat nunnaluostarit ovat: Yangchen Choeling Pangmo village, Spiti, Sherab Choeling Morang Village, Spiti
Tsechen Choeling Spiti, Dechen Choeling Pin valley, Spiti ja Tilokpur Nunnery Tilokpur, Himachal Pradesh.

 Dignified period -hankkeen kautta nunnat saavat kuukautisiin liittyvän oppaan ja kestositeitä. Se on ekologisesti ja taloudellisesti kestävä vaihtoehto karuissa, yksinkertaisissa olosuhteissa. Seuraa hanketta!

Dalai Laman kaksi kuukautta kestänyt matka Yhdysvaltoihin päättyy

Kuva: Dalai Lama 6.12.2019 Dharamsala

Dalai Lama palaa Intiaan

Dalai Lama palaa takaisin Intiaan oltuaan USA:ssa polvileikkauksessa. Leikkaus on onnistunut hyvin ja Dalai Laman polvi on parantunut odotusten mukaisesti. Hän on viimepäivinä käynyt vierailulla buddhalaisissa instituuioissa, jotka opettavat Dalai Laman perimyslinjan mukaisesti.

Dalai Lama pysähtyy paluumatkalla muutamaksi päiväksi Eurooppaan. Hän vieraileen Sveitsissä ja ja tapaa paikallista tiibetiläistä yhteisöä Zyrichissä.

Intiaan, Delhiin Dalai Lama matkustaa 26. elokuuta.

Dalai Lama matkustaa polvioperaatioon USA:an Sveitsin kautta

Dalai Lama matkustaa ensimmäistä kertaa vuoden 2018 jälkeen mannerten välisen lennon. Viimeisiä matkoja ennen taukoa olivat matkat Ruotsiin, Alankomaihin ja Liettuaan. Dalai Lama viipyy vuorokauden Zurichissä, Sveitsissä 22.6.2024. Hän on matkalla polvioperaatioon USA:an. Dalai Laman kansliasta kerrotaan, että Hänen Pyhyytensä pitäisi pystyä kävelemään kolme viikkoa operaation jälkeen.

Dalai Laman seuraajia on pyydetty tekemään parantavan buddhan harjoitusta.

Kuva: Dalai Lama saapuu Zurichiin ja tervehtii tiibetiläisyhteisön jäseniä 22.6.2024.
i
i

Nunnien kestosidehankkeen oma nettisivu on täällä.

Nunnien kuukautisköyhyyttä vähentävä hanke vie nunnien olosuhteet, kulttuurin ja maailmankuvan huomioonottavalla tavalla kestositeitä ja naisten elämää koskevaa terveystietoa nunnaluostareihin. Syrjäisillä Himajan vuoristoseuduilla nunnilla ei ole mahdollisuutta laajaan terveydenhuoltoon eikä heillä välttämättä ole jatkuvasti saatavilla lämmintä vettä. Nunnat elävät yksinkertaista, hengellistä elämää. Kertakäyttösiteitä ei ole helposti saatavilla ja niiden jätehuolto vuoristossa on vaikeaa ja epäekologista. Hanke toteutuu yhteistyössä paikallisen Lha Charitable Trustin kanssa. Suomalainen Tiibet-komitea kannattaa lämpimästi hankkeen rahankeräykseen osallistumista.

Dalai Lama on lähettänyt onnittelut Suomen tulevalle presidentille

13.2. 2024 Dalai Lama lähetti perinteisen onnitteluterveyhdyksensä Suomen tulevalle presidentille. Dalai Lama kirjoittaa viestissään toivovansa kansainväliseltä yhteisöltä ponnisteluja dialogin ja diplomatian edistämiseen.

"It has been an honour for me to have been able to visit your beautiful country several times over the years," he wrote. "I deeply appreciate that on those occasions Finnish people from all walks of life have shown keen interest in what I had to say about developing love and compassion, cultivating an appreciation of the oneness of humanity and acknowledging the importance of inter-religious harmony.

"It is very sad that in various parts of the world today many people are suffering in violent conflicts. As an avowed campaigner for a world free from violence and weapons, it has been my earnest hope that the international community would make concerted efforts to resolve conflicts through dialogue and diplomacy and so contribute to the creation of a more peaceful and compassionate world."

lähde:

https://www.dalailama.com/news/2024/congratulating-alexander-stubb-president-elect-of-finland

Tiibetiläinen uusi vuosi, puulohikäärmeen vuosi alkoi

10.2. 2024 alkaa tiibetiläinen kuukalenteriin perustuva puulohikäärmeen 2151 uusi vuosi. Dalai Lama lähettää uuden vuoden terveisensä seuraajilleen Dalai Laman youtube kanavalla.

Tiibetin toinen presidentti Penpa Tsering astui virkaan 27.5.2021.


Tiibetin presidentti Penpa Tsering vierailee Suomessa

Tiibetin maanpaossa olevan Tiibetin keskushallinnon demokraattisesti valittu presidentti, Sikyong Penpa Tsering vierailee Suomessa 26.1.2024. Presidentti käy Suomessa Baltian maiden vierailujensa yhteydessä. Suomessa hän tapaa ihmisoikeuslähettilään ulkoministeriössä ja eduskunnassa tapaaminen on eduskunnan ihmisoikeusverkoston jäsenien kanssa.

Presidentti käy Suomessa Baltian maiden vierailujensa yhteydessä. Vierailua koordinoi Suomalainen Tiibet-komitea.

Penpa Tsering on vuonna 1967 maanpaossa syntynyt poliitikko, joka on toiminut mm. Tiibetin pakolaishallituksen puhemiehenä kaksi kertaa ennen valintaansa presidentiksi. Sitä ennen hän työskenteli Tiibetin polittisen toiminnan tutkimuskeskuksen (Tibetan Parliamentary and Policy Research Centre, TPPRC) johtajana.

Vasemmalta oikealle Katja Nolvi, Sonam Frasi, Inka Hopsu, Sikyong Penpa Tsering, Maria Ohisalo, Erja Sini-Kaarina Varis ja Lochoe Sonam 26.1.2024.


Suomen ihmisoikeussuurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen ja Sikyong Penpa Tsering 26.1.2024.

Ohisalo, Hopsu ja Sikyong Penpa Tsering Pikkuparlamentissa

Pohjois-Intiassa, maanpaossa sijaitsevan Tiibetin keskushallinnon johtaja, presidentti Penpa Tsering vieraili seurueineen Suomessa perjantaina 26.1.2024.

Penpa Tsering tapasi eduskunnan ihmisoikeusryhmän jäseniä. Läsnä olivat Maria Ohisalo (vihr.) ja Inka Hopsu (vihr.) sekä ihmisoikeusryhmän sihteeri Katja Nolvi.
Tiibetiläisten delegaatiossa oli mukana Tiibetin Lontoon toimiston johtaja Sonam Frasi ja sihteeri Lochoe Sonam. Suomalaisen Tiibet-komitean edustajana seurueen mukana oli Erja Sini-Kaarina Varis.


Keskusteluissa nostettiin esille tiibetiläisten poikkeuksellisen vähäiset ihmisoikeudet Kiinan alaisuudessa. Ihmisoikeusjärjestö Freedom Housen mukaan vuonna 2023 tiibetiläiset olivat vähiten vapaa kansa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Käsiteltiin myös Kiinan intressejä Tiibetin ylängön runsaisiin luonnonvaroihin ja Aasian merkittävimmän makean veden varantojen käyttöön. Tämä on huolestuttavaa koko Aasian alueen vakautta ajatellen.


Penpa Tsering vieraili päivän aikana myös Ulkoministeriössä ja tapasi Suomen ihmisoikeussuurlähettilään Tiina Jortikka-Laitisen.

_________________________________________________________________


Suomalainen Tiibet-komitea


Suomalainen Tiibet-komitea on rekisteröity ihmisoikeusyhdistys, joka toimii yhteistyössä Pohjoismaisten sisaryhdistystensä kanssa sekä kansainvälisten verkostojen jäsenenä.

Edellinen pakolaishallituksen virallisen edustajan Suomen vierailu 2019

Munkki Thubten Wangchen, Barcelonan Tibet Housen johtaja ja Tiibetin pakolaishallituksen kansanedustaja vieraili Suomessa 1.10.–2.10.2019 Rauhandialogi-kiertueensa kanssa. Suomalaisella Tiibet-komitealla oli kunnia järjestää kiertueen Suomen osuus. Hän matkustaa kahden Tibet Housen vapaaehtoisen kanssa.

Ensimmäisenä päivänä Thubten Wangchen la kävi Kiinan suurlähetystöllä antamassa lähetystölle rauhankirjeen, joka kannustaa Kiinaa dialogiin Dalai Laman kanssa. Katso videoviesti tästä.

Toisena päivänä Wangchen la kävi Ulkoministeriössä puhumassa buddhalaisesta rauhan ja dialogin viestistään. Tapaaminen oli onnistunut.

Munkki Thubten Wangchenin seurassa Eevamaria Mielonen, Suurlähettiläs Pekka Metso, Nina Kärki, Erja Sini-Kaarina Varis (Tiibet-komitea) ja Janette Sorsimo Aasian, ihmisoikeuksien ja uskontojen välisen dialogin osastoilta.

Thubten Wangchen la tapasi kansanedustajia eduskuntatalolla.

Seuraavana päivänä kiertue jatkoi matkaansa Viroon.

Lisää tapahtumakuvia ja videoita Facebookissa.


Ensimmäinen Tiibetin presidentin vierailu Suomessa

Tiibetin keskushallinnon presidentti tohtori Lobsang Sangay vieraili Suomessa 2018. Vierailu oli ensimmäinen Tiibetin pakolaishallituksen presidentin koskaan Suomeen tekemä. Suomalainen Tiibet-komitea koordinoi vierailua yhteistyössä Tiibetin Lontoon toimiston kanssa.

Legal and political representation of Tibet in World Politics

Friday 12.10.2018 1112.30, University of Helsinki, Auditorium XIII, Main Building

Legal and political representation of non-state people in world politics: the case of Tibet

The seminar is free and open to the public. This is event is organized by University of Helsinki.

_________________


Tibet as the Water Reservoir of Asia: Culture, Environment and Policies

12.10.2018, 1618.00, Siemenpuu-säätiö, Siemenpuu, Lintulahdenkatu 10, Helsinki

This event is organized by Finnish Tibet Committee and Siemenpuu Foundation.

Tiibetin ylänkö on keskiarvoisesti 4000 metrin korkeudessa. Sitä kutsutaan maailman kolmanneksi napa-alueeksi suurten ikijääalueiden ja makean veden varastojensa vuoksi. Tästä syystä Tiibetillä on ratkaiseva rooli alueen ilmaston säätelijänä. Luonnonvarojen riistokäyttö ja patojen rakentaminen ovat kiihtyneet 2006 lähtien, jolloin Kiina sai Golmud - Lhasa junaradan valmiiksi.

The plateau, which has an average elevation of 4000 metres and is widely considered the world's third pole due its vast glaciers and freshwater resources, plays a crucial role in regulating regional climate. Resource exploitation and the building of dams has accelerated in Tibet since 2006, when China finished construction of the Golmud-Lhasa railroad.

Livelähetys löytyy Tiibetin komitean facebook-sivulta

Watch both events live via Tibet Committee facebook link above.

Love and compassion are necessities, not luxuries. Without them, humanity cannot survive. - Dalai Lama
 


Kiinnostaako ympäristö?

Tiibetin rooli Aasian vesivarastona

Tule mukaan toimimaan makean veden suojelun puolesta alueella, jonka joista lähtevät maailman suurimipien väestöjen vesivarannot.


Kiinnostavatko ihmisoikeudet?

Ihmisoikeusrikkomukset ovat Tiibetin arkea

Tarvitsemme joukkoomme ihmisiä, jotka kampanjoivat tiibetiläisten ihmisoikeuksien puolesta.

Ilmainen kirja Dalai Lamasta

Hänen Pyhyytensä Dalai Laman 80-vuotisjuhlan kunniaksi 2014 julkaistu ilmainen digikirja kertoo Dalai Laman elämästä ja samalla Tiibetin historiasta. Alkupuolella kappale, jossa kerrotaan kuinka Dalai Lama on edistänyt demokraattista prosessia tiibetiläisten parissa.


Haluatko oppia Tiibetin filosofisesta perinnöstä?

Buddhalaisuuden monet kasvot

Tiibetissä buddhalaisuus on sekä muovautunut vahvasti paikallisen värikkään kulttuurin mukaiseksi että pysynyt ytimeltään vuosisatoja muuttumattomana ja alkuperäisiä opetuksia seuraavana. Nykyisin tiibetiläiset mestarit opettavat mielenrauhan saloja kaikkialla maailmassa.